tiistai, 19. elokuu 2008

Bändijuttuja taas

Täässä onkin välillä tapahtunut taas kaikenlaista. Hetken kaikki oli ok. Siis huom. pienen hetken, ehkä viikon tai jotain... Sitten alkoi taas tapahtua! Bändin yksi jäsen, joka aika usein on ollut pois, ja muutenkin pysytellyt taka-alalla paikalla ollessaankin, oli löytänyt tyttöystävän jonka sitten eseitteli bändille. Ja tämä tyttöhän tietysti on myös musikaalinen, soittaa pianoa ja laulaa. Siitäpä heti sitten välittömästi tekemään meiän bändiin uutta jäsentä! Tietysti! Tämä Herra X piti itsestäänselvänä että tyttöystävänsä liityy bändiin, eikä taaskaan muilta kysytty mitään. Nyt meillä on sitten jo kaksi pianistia...

Heti seuraavalle keikalle yhtäkkiä vaan otettiin tämä tyttö mukaan soittamaan koskettimia. Ja siinä vaiheessa meni basistilla ja miksaajalla hermot!!! Se oli mulle yllätys. Erittäin mukava yllätys. Että kaksi muutakin jäsentä on samaa mieltä asioista kun minä, mahatavaa, en olekaan yksin näiden tuntemusteni kanssa! He ottivat asian puheeksi matkalla keikalle, tekivät selväksi etteivät todellakaan pidä siitä että yhtäkiä vaan otetaan uusia jäseniä jostain puskasta kaiken aikaa eikä muilta kysytä mitään. Ja että pitäis oikein kokoontua bändinä keskustelemaan asioista... Hienoa, hienoa. Olen erittäin tyytyväinen tästä käänteestä. He jopa olivat miettineet lopettamista, kun niin loukkaantuneet olivan bändin eräiden jäsenten toiminnasta. Aivan kuten minäkin.

He kaksi ovat nyt kuukauden matkoilla, ja vähän pelottaa että mitä sillä välin tapahtuu. Tämä Herra X haluaa tietysti tyttöystävänsä myöskin LAULAMAAN tähän bändiin, keikallakin meinas laittaa sille mikin eteen noin vaan. Onneksi tyttö ei huolinut, koska ei osannut vielä lauluja. Mutta kohta osaa. Ja se on varma, että sellainen tilanne tulee että sille pistetään mikki eteen ja siitä yritetään tehdä laujaja ihan noin vaan. Mutta meikäpä ei enää sulata sellaista, ei taatusti! Että joku vahvempi naislaulaja tulee siihen noin vaan laulamaan ja meikä jää taustalle hiljaa ja alistuneena, eijei! Siinä vaiheessa nostan metelin! Ja pelottaa että mitä sitten tapahtuu. Herra X tietysti suuttuu mulle ja tulee vähän sanomista... Kun tällainen mitättömyys nyt kehtaa kieltää hänen tyttöystäväänsä tulemasta bändiin laulamaan! Kyllä nyt vaan kieltää. Ei tällainen touhu voi jatkua. Harmi vaan että nyt kuukauteen ei kukaan siellä ole mun puolella, että voin saada aikamoista paskaa päälleni jos uskallan vastustaa heitä päin naamaa. Sittenpähän vaan tulee. Erottakoon mut sitten vaikka bändistä ja ottakoon sen likan siihen tilalle laulamaan jos niin tahtovat mieluummin. Oivoi. Paha paikka. Tosi paha.

Tää on siis niiiiin rasittavaa että tällaisia tilanteita tässä bändissä on ihan kaiken aikaa. Jatkuvasti pahoja yllätyksiä ja täysin epävakaata ja sekavaa koko touhu!

Se tyttö osaa kyllä soittaa koskettimia hyvin, paremmin kuin se meidän _toinen pianisti_. Että sopii kyllä mulle jos e tulee soittamaan. Mutta laulamaan en sitä halua! Ja sit vielä sellainenkin hankaluus että tämä Herra X on nyt rohkaistunut ja haluaa kai esittää tyttöystävälleen jotain... On alkanut vaatimaan että hänenkin ääni kuuluisi lujaa kun lauletaan. Tähän mennessä se on kuulunut tosi hiljaa vaan taustalla, niin hiljaa etten ole oikein kuulluutkaan hänen ääntään kunnolla että miten hän laulaa. Ja ilmeisesti siihen on ollut syy miksi hänen ääntään ei kuulu... Nimittäin nyt kun sen kuulin viimeksi paremmin kun hän vaati ääntään lujemmalle, huomasin etä hän laulaa tosi rankasti nuotin vierestä!!! Argh! Ja sellaista tässä nyt vielä pitäisi kestää että tää vetää siinä nuotin vierestä täysiä ja ite pitäis yrittää laulaa siinä sitte, huhhuh mitä tuskaa! Ei mitään rajaa tällä kamaluudella! Ei todellakaan pitäis hänen laulaa ollenkaan, kun kerran ei osaa. Ja vielä lujaa pitäis hänen ääni kuulua, tää touhu menee jo ihan naurettavuuksiin! Siinä kärsii ainaki mun laulu sitte samalla. On tois vaikeaa ja ÄRSYTTÄVÄÄ laulaa jos joku muu vetää nuotin vierestä!!!!! Mutta eipä siitä tietenkään kukaan muu mitään välitä... *lyö päätään seinään*

lauantai, 26. heinäkuu 2008

Meni tosi hyvin!

Siis keikka meni tosi hyvin! Oli pitkästä aikaa se ihana toimiva alkuperäinen kokoonpano paikalla. Kaikki sujui niin ihmeellisen hienosti! Kaikki, soitto, laulu... Ja saatiin paljon laulaa. Laulettiin läpi ne kaikki kaksääniset, sitä ku ei tiä pääseekö niitä koskaan enää laulamaan sillee. =`(    Nautin siitä täysin siemauksin, ja olin täynnä virtaa! Niissä hetkissä olen Läsnä. Rauhassa. Vailla ahdistusta. Ihmeellistä. Ja oikein todella ylistyttikin. Pystyin heittäytymään täysillä vain siihen hetkeen ja laulaa ja ylistää. Vieläkin on hyvä olo. En sitte tiedä miten ne muut koki. Tietty olen ainut joka koki näin. Ne muut haluaa tietty _sen yhden_ siihen soittamaan ja laulamaan, niin sit niillä on kivaa! :-/   Kyllä se vähä harmittaa et ne ei tätä tämän kokoonpanon toimivuutta tunnu arvostavan.

lauantai, 26. heinäkuu 2008

On se kumma

On se kumma ku toi bändi touhu tekee mut ihan sairaaks! Eilen taas vähän soiteltiin, ja viimeyö oli uneton. Nyt kamala krapulainen olo! Ei vaan uni tullu, asiat pyöri mielessä väkisin, vaikka kuinka yritin olla ajattelematta mitään. Ja pyörin vaan sängyssä. Sit tuo tyttökin meukkas ja silläkin oli vähän huono yö.

Mä en vaan tajua kui toi bändihomma vie mun itsetunnon niin alas, todella alas! Ihan hirveetä! Siis ihan älyttömät alemmuuden, yms. tunteet  mitä vaan voi olla, nousee pintaan. Ja yöunet menee totaalisesti. Nyt ku tossa oli jonku aikaa että en nähny niitä, niin sain kyllä ihan ok nukuttua. Miten tää voi olla tällasta, en käsitä?!

Se yks pyysi multa kyllä jo anteeks ja annoin anteeks.

Mutta tilanne pysyy silti samana. Se uus laulaja on ja pysyy. Ja mulla on kamala stressi ja paine. Ennen mä pidin siitä ihmisestä. Oikeasti pidin paljonkin! Mutta en enää. Kaikki muuttui. Nyt tunnen pelkästään negatiivista sitä ihmistä kohtaan. Vaikka yritän olla etten tuntisi, mutta ei niitä tunteita pois saa.

Mun itsetuntoni laulajana on ihan murskana. Tänään on keikka, ja se uusi laulaja ei pääse tulemaan. Mistä olen todella helpottunut. Mutta silti on kamala olo. Kun nyt tuntuu siltä etten mä osaa laulaa ollenkaan. Tuntuu että muut haluaa että se toinen olis laulamassa, ettei mun kamala laulu niin hyvin kuulu. Ja nyt kun se ei ole, ja mun ääni kuuluu ihan ok, niin tuntuu että en osaakaan laulaa ollenkaan. =(  Olen erittäin tietoinen siitä, että se toinen on oikea laulaja, mä en. Mutta SILTI mä olen ollu tässä bändissä jo kauan. ja puolet on mun lauluja. Niin on se nyt hassua ja epäreilua että tohon noin vaan tuli parempi toinen  naislaulaja ihan noin vaan! Just ku meillä sujui tosi hyvin kaikki laulut ja soitot! Löydettiin hyviä kakkosääniä, ja se soittokin soljui vaan eteenpäin kuin itsestään. Nyt tämä uusi laulaja ja soittaja tuli heti johtamaan! Ja enää ei suju.

maanantai, 21. heinäkuu 2008

Jumala jyrää

Niin se sit on. Että tää kaikki on Jumalalta. Se on Jumala, joka halusi ottaa multa sen paikan pois missä mä olin. Jumala halusi siihen toisen, paremman, vahvemman laulajan. Ja mun äänen peittoon. Sille ei vaan voi sitte mitään. Mutta olen kyllä vihainen Jumalalle. Ja ihmettelen miks seki haluaa tehdä mulle noin?? Miks Jumalakin haluaa että jään aina syrjään ja jyrätyksi. Että muut ihmiset saa noin vaan tehdä mitä lystää ja mä joudun alistumaan siihen. Aina.

Mua masentaa tää uskonelämä. En oikein tajuakaan mitään mistään. Mulla nousee vaan viha ja kapina + masennus siitä ku pitäis osata sisäistää ja hyväksyä se että mulla ei ole mitään oikeuksia mihinkään, ja mun pitää antaa vaan muitten jyrätä ja en sais haluta mitään, en oikeastaan edes olla olemassa. Enkä sais tuntea negatiivisiä tunteita edes ku mua jyrätään, vaan hyväksyä kaikki kiltisti ja hiljaa. Pitäis yrittää tulla sellaiseksi ettei mulla olis mitään omia haluja, ei mitään. Enkä mä saa itseäni sellaiseksi mitä tässä kirjoitan! Siks tää onkin niin kauheeta. Kun tiedän millainen pitäis olla mutta en vaan mitenkään saa itseäni sellaiseksi. Siis ihan älyttömän kauhea ahdistus ja tuska! Sisuksissa hirveä vääntö! Sitä vaan ihmettelen että miks muut sitte saa haluta asioita ja tehdä oman päänsä mukaan ym. ja mun pitää vaan kaikkeen alistua. Niin siks tietysti että muilla ne tekemiset ja haluamiset on Jumalasta, niin  siks ne saa tehdä ja olla, eikä niitä voi kukaan vastustaa...

Mä en vaan tajua Jumalaa. Kunpa pääsisin tästä jumista! Kunpa Jumala voisi muakin valaista. Ei mussa itessäni mitään muuta ole kuin pimeyttä. En mä löydä itestäni mitään eväitä mihinkään, tarttisin Jumalan voimaa ja oikeasti Jumalan kohtaamista. Niin että muuttuisin!

Eilen Jumala kyllä puhui palvelijansa kautta kokouksessa niin selvästi että tiesin et se on mulle ainaski. Mut en vaan siltikään tajunnu. Vähän selvemmin voisit Jumala puhua niin että tajuaisin... Hän sanoi vaan että rakastatko sinä tätä perhettä ja rakastatko sitä ihmistä jonka kanssa on sukset ristissä. Ja vastaus siihen on kyllä. Rakastan kyllä niitä kaikkia. Mutta tarkoittaako se sit jus sitä että mun pitää vaan kaikki paska hyväksyä hiljaa ja kiltisti, ja vaan rakastaa?? Se ei kyllä onnistu. Se ehkä just onnistuis että vaan alistun, enkä vastusta enkä sano mitään. Mutta eri asia on sitte se myrsky mikä mun sisällä on ja kaikki kamalat tunteet jotka jyllää kahta kauheemmin jos joudun vaan alistumaan hiljaa. Niille tunteille en kauheasti mahda mitään. Se siinä on ongelma. Pitäis vaan pystyä olemaan sellanen ettei tulis niitä tunteita, ja vaan koko ajan rakastais kaikkia. Täysin utopistinen vaatimus! Miten mä ikinä siihen pystyn?!?

Ja kai kysymys on myös toisinpäin, ainaki pitäis olla... Että rakastaako ne mua. Sitä en tiedä. Jää nähtäväksi. Kesääkö ne mua, ku oon tällanen. Vai oonko oikeesti sellanen että mua ei tarvikaan kestää, vaan voi hylätä ja potkia pois? Aika vaikee varmaan olen niille. Jos mua ei olis, niillä olis täydellinen harmonia, rakkaus ja Pyhän Hengen läsnäolo keskenänsä. Mutta kun mä oon. Valitettavasti oon olemassa. Tää kaikki on niin niin ristiriitaista! Voi ku pääsis keskustelemaan jonku viisaan kanssa!

Pää on niin sekaisin että pelkään tulevani hulluksi!

maanantai, 14. heinäkuu 2008

Nukuin

Nukuin viime yön Xanorin voimalla. Vaikka en edellisyönä nukkunut yhtään, en silti eilen saanut päivälläkään unta kun yritin nukkua samaan aikaan kuin tyttökin nukkui. Ei vaan uni tullu! Sit päätin illalla ottaa lääkkeen varoiks, jos vaikka ei vieläkään ois uni tullu... Onneks niitä on tuola kaapissa muutama pahanpäivän varalle. Tää bänditouhu alkaa jo käymään mielenterveydelle!

Eilinen keikka meni ihan hyvin. Ei vaan ollu oikein sitä hengenyhteyttä nyt, joka osaltaan on tehny siitä laulamisesta niin hienoa. Nyt se vaan puuttui jostain syystä... Varmaan mun oman mielentilan takia, ku oon niin ahdistunu ja pettyny ja vihainen. Kait se tuntuu ja näkyy, vaikka yritän olla ihan normaalisti enkä ole mitään sanonu ainaka vielä. Ku en oikein tiedä mitä sanois ja miten ja koska ja kenelle. Ja ne tietä kyllä mu´n mielipiteen etten haluais lisää laulajia. Silti ne vaan ottaa noin vaan. Ehkäpä ne arvaa että oon vihanen? Silti vaan ei asiasta puhuta mitään. Eipä kai ku mä oon niin yhdentekevä ettei tarvi mitään puhua!

Tänään olis harkat. Saa nähdä ketä kaikkia siellä taas on mukana... Tuleeko SE, ja jos tulee, miten mä pystyn olemaan mitenkään normaalisti. Varmaan vähintäänkin ihan järkyttävä ahdistus ja mahaoireet päälle!